Joulun pyhien jälkeen paikallisen ruokakaupan lihahyllyt olivat vajavaiset. Jäljellä oli lähinnä karjalanpaisti lihoja ja erilaisia valmiiksi marinoituja lihoja. Koska mielelläni itse maustan lihani niin minun osalta valmiiksi marinoidut lihat saavat jäädä kauppaan. Onnekseni löysin porsaan fileepihvi paketin. Siitä sain itselleni hyvän illallisen.
Hieroin pihviin oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Annoin maustua huoneenlämmössä tunnin verran, sitten paistoin voissa kuumalla pannulla. Lisukkeena parsa- ja kukkakaalia keitettynä. Lisäksi pinaattimuhennosta, johon tulee pinaattia, valkosipulia, suolaa ja ranskankermaa.
Parin päivän ajan on ollut lauhempaa ja pilvistä. Nyt illan aikana on alkanut pakastumaan ja pilvet ovat väistyneet. Yritin valokuvata kuunsirppiä. Se ei ollutkaan ihan helppoa. Meidän kamera ei ole siihen tarkoitettu tai sitten en osaa sitä käyttää. Kymmenstä kuvasta tämä oli ainoa josta näkee että kuunsirpistä on kyse. Muissa kuvissa oli epäämääräisiä valoilmiöitä ja valomöykkyjä.
Mulla olisi täällä sellainen kameraan kiinnitettävä säädettävä tukijalka, pyysin viemään sen sulle, mutta täällä se on vieläkin, sillä saa hyvin kuvattua tuollaisia kohteita. Kamera pysyy hyvin kohdallaan ja saa säädöt paikoilleen.
VastaaPoistaTäytyy ensi kerralla muistaa ottaa mukaan. Siitä olisikin hyvä apu valokuvatessa.
VastaaPoistaniin sillä voi laittaa esim .valotusajan pitkäksi, se ei onnistu käsivaralla, käsi liikkuu aina,ja noissa yökuvauksissa se on erittäin hyvä.
Poista