sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Sitruunainen broileripata

Tänään illalla söimme herkullista broileripataa. Joskus yllättävät makusekoitukset yllättävät maukkaudellaan. Tähän pataan tulee currya ja sitruunamehua.

Broileripataan tarvitset:

  •  Sipuli
  • 2 valkosipulikynttä
  • voita paistamiseen
  • 400-600 g broileria
  • 2 dl ranskankermaa tai smetanaa
  • 1 rkl currya
  • (1 tl kurkumaa)
  • yhden sitruunan mehu
  • suolaa ja pippuria
 Aluksi kuullota sipuli voissa tai öljyssä, lisää broileripalat ja paista kypsäksi. Lisää sitruunamehu, mausteet, valkosipuli, suola ja ranskankerma/smetana.

 Alkupalaksi varsiselleriä Philadelfia juustolla ja oliiveja.

Broileripata kukkakaaliriisin ja salaatin kera. Kerrassaan herkullista.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Mitä olemmekaan syöneet

Hieman laiskasti olen tätä blogiani päivitellyt. Mieheni on hoitanut tuon ruokapuolen viime viikkojen ajan, itse ruoanlaittoon en ole juurikaan osallistunut, mutta valokuvia olen muistanut ottaa. Tässä kuvasarja annoksista jota on viime aikoina ollut tarjolla.

Paashtopaisti, kermakastike ja salaattia

Yrttimarinoitua broilerin rintafilettä, parskaalia, avokadoa, salaattia ja tuorejuustolla täytettyä  lehtiselleriä

Broilerimurua jossain mausteisessa kastikkeessa, muistaakseni siinä on intialainen mausteseos ja kookoskermaa.

Lammasjauhelihapihvi (karitsan jauhelihaa), minttukastiketta, uunijuuressuikaleita (lanttu, punajuuri ja porkkana).

Broileria ja valkokaalimuhennosta.

Porsaan kyljys, valkosipulivoita, valkokaalimuhennosta, salaattia ja lehtiselleriä tuorejuustolla täytettynä.

Uunilohta, valkokaalimuhennosta ja sitruunamajoneesia (majoneesia, ranskankermaa ja sitruunamehua), sekä lehtiselleriä tuorejuustolla.

Pippuripihvi, parsakaalia, salaattia ja lehtiselleriä

Ja eilen illalla herkuttelimme Entrecote lihapalalla. Lisäksi salaattia, avokadoa, mozzarella juustoa ja oliiveja. Herkullista.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Oskukin jaksaa


Pakkasten lauhduttua

Tänään on erinomainen ulkoilusää. Pakkasta -8 ja aivan tyyntä. Käytiin koiruuksien kanssa aamupäivästä lenkkeilemässä.  Lunta on vielä niin vähän että päästiin metsän läpi koskelle.

Tässä virtaa vesi vuolaana kesäaikaan. Näin talvella pato on kiinni.



Jäätynyt joki





sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Päivän kuvia

Tänään on jo vähän lauhempaa. Eilen mittari näytti -30, tänään enää -22. Tämänpäiväinen mittarilukema kuulostaa jo hieman inhimillisemmältä. Ulos en nenääni ole paljoa raaskinut pistää, sen verran kuitenkin kävin ulkona että sain otettua muutamia kuvia. Onneksi mies hoitaa koirien ulkoilutuksen, vaikka ei nekään tuosta kylmästä paljoa välitä. Niin se vaan talvi tuli tännekin, pitkäänhän tuota sai odottaa.














lauantai 16. tammikuuta 2016

Naudan paisti ja kermakastike

Tänään lämmitimme leivinuunin niin lämpimäksi että lämpö riitti ruoanlaittoon. Iltaruokana tänään naudan sisäpaisti, kermakastike, juuresranskikset ja vihreitä papuja. Super helppo ruoka, onnistuu varmasti ja kaiken lisäksi hyvää.

Paisti kannattaa pitää huoneenlämmössä tunti tai kaksi ennen valmistamista. Ennen uuniin laittamista lihan pintaan hierotaan suolaa ja pippuria, ja ruskistetaan paistinpannulla. Lihan valmistuohjeen löydät täältä.  Juuresranskiksissa on lanttua, punajuurta ja porkkanaa, sekä hieman suolaa ja oliiviöljyä. Kastike on tehty paistiliemestä ja smetanasta.

perjantai 15. tammikuuta 2016

Porsaankyljys avokadovoilla

Perjantai-illan päivälliseksi oli paistettu porsaankyljys, salaattia ja avokadovoita. Herkullista ja täyttävää.

Avokadovoihin tulee puolet voita, puolikas muussattu avokado ja pari valkosipulin kynttä. Tämä sopii kaikkien lihojen lisukkeeksi kastikkeen sijaan.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Salaattia ja broileria

Tänään olimme kaupungilla ostoksilla. Sokoksella oli Villeroy ja Bochin jouluastioita puoleen hintaa. Katselin niitä jo ennen joulua, ja nyt sitten raaskin ostaa kaksi mukia. Nyt on ensi jouluksi kahvimukit valmiita. Eikö olekin kauniit.

Shoppailu sai nälkäiseksi, ja ruokaa oli saatava nopeasti. Lounaaksi teimme salaatin ja paistoimme broilerin rintafileet.



Marmoroitu naudan ulkofile

Eilen ei netti toiminut kunnolla, joten en saanut blogia päivitettyä. Tässä eilisen illallinen. Tarkoitus oli paistaa pihvit karitsasta, mutta kaupoista ei löytynyt kotimaista karitsaa, ainoastaan Uusi Seelantilaista. Joten päädyin nautaan, se olikin hyvä valinta. Murea ja herkullinen.

 Pihvin kaverina marinoituja valkosipulilla täytettyjä oliiveja ja salaattia.


Jälkiruoaksi tuliaissuklaata. Belgialaista NeuHaus suklaata, superhyvää.


torstai 7. tammikuuta 2016

Pidetään pakkasia

Tänäänkin on kipakka pakkaspäivä, tällä hetkellä -25. Aamulla taisi olla pari astetta enemmän. Lenkillä ei olla käyty, koiruudet käy pikaisesti tarpeillaan tuossa talon takana olevassa metsässä. Eivät tunnut edes kaipailevan lenkille, ymmärtävät ettei siitä mitään tulisi. Onneksi sattui lomapäivät näille pahimmille pakkasille. Itse olen ennättänyt treenaamaan ja siivoamaan.

 Aamulla tupa oli hieman viileä, joten laitoin takkaan tulen.

 Vaikka sisällä on ihan riittävän lämmin niin Miitu-neiti tykkää makoilla sohvalla viltin alla.


keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Alppiruusu ja Atsalea parat

Kova pakkanen ja ei lunta suojana. Miten ihmeessä minun alppiruusut ja atsaleat selviävät tästä talvesta? Syksy oli pitkä ja märkä, toivottavasti juuret eivät jäädy kokonaan. Tähän saakka hyvin viihtyneet Rhodot saattavat olla mennyttä. Kurjaa, ovat niin kauniita.


Etualalla Hellikki. On oikeastaan kolmos vyöhykkeen kasvi, ja me ollaan 4-5 vyöhykkeellä. Muutaman vuoden se on tuossa kasvanut, ja hyvin on viihtynyt. Sen meillä olon aikana talvet ovat olleet melko lauhoja ja runsas lumisia. Takana Haaga ja Mikkeli, noin kuusi vuotta vanhoja.



Viime keväänä istutin kolme atsaleaa.  Minulle uusia tuttavuuksia. Muistaakseni istutin kaksi kevätatsaleaa, kolmannen nimeä en nyt muista.



Istutin vielä yhden uuden Haagan ja Helsingin yliopiston. Nämä lajikkeet ovat pakkasen kestäviä, saa nähdä onko tämä talvi liian erilainen, kylmä ja lumeton.

Pakkaspäivä

Tänään pakkasta -26, sää täysin tyyni, joten pieni aamukävely onnistui koiruuksien kanssa. Molemmilla toki talvitakit päällä. Vieläkään tänne ei ole satanut lunta riittävästi, lunta on vain sen verran että maa näyttää valkoiselta. Tänä talvena routa pääsee syvälle., toivottavasti vesiputket eivät jäädy.



 Toissa yönä satoi hieman lunta, ja lähteen pinnalle muodostui ohut jääpeite.



sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Koirien nahistelua

Ruoanlaitto on viime aikoina jäänyt aika vähälle. Lähinnä olen syönyt sosekeittoja, kananmunia eri muodoissa ja olen jopa sortunut valmisruokiin. Niin, jouluviikolla tuli tietysti syötyä paljon jouluruokaa, joka kaikki oli itsetehtyä. Pidimme sukujoulun ja kaikki kantoivat kortensa kekoon. Söimmekin paljon hyvää ruokaa notkuvasta joulupöydästä.

Koska ruoka-aiheisia postauksia minulla ei ole laittaa tänäänkään, niin laitan lukijoiden iloksi videon koirien nahistelusta. Kunhan tässä ennätän etsimään uusia reseptejä ja uutta inspiraatiota, niin laitan sitten uusia ruokajuttuja tänne. Siihen saakka on tyytyminen maisemakuviin ja koiravideoihin.


lauantai 2. tammikuuta 2016

Auringon paistetta

Tänään saimme nauttia harvinaisesta herkusta, auringosta. Pakkasta -17, tyyni sää, mukava ulkoilukeli. Koirille tosin laitoin varmuuden vuoksi takit, etenkin Miitulla on ohut karva vielä ja palelee helposti.

Ei täällä oikeasti ole noin hämärää kuin kuvat antavat ymmärtää, päivällä oli aurinkoista ja valoisaa. Kuva on otettu puolenpäivän aikoihin.