sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kuhaa lounaaksi

Naapuri käy usein kalassa. Välillä kalaa tulee niin paljon että sitä jää yli, silloin saamme nämä ylimääräiset. Eilen saatiin neljä kuhaa valmiiksi fileoituna.

 Paistettua kuhaa. Mausteena suola, sitruuna ja voi, näin tulee kaikkein parasta. Voi sulatetaan pannulla. Fileet laitetaan kuumalle pannulle. Sitruunasta puristetaan mehua kalojen päälle. Paistamisen ajan fileiden päälle kauhotaan pannulta voin ja sitruunamehun sekoitusta. Lisukkeeksi tein ranskalaisen perunasalaatin.


Illalliseksi oli nopea ruoka. Valmiiksi maustettu porsaan lankkufile grillattuna. Jääkaapissa oli vielä eilistä coleslaw salaattia. Lisäksi vielä perussalaattia ja raejuustoa.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Veneilemässä

Aamupäivällä kävimme järvellä veneilemässä. Rannassa kurjenmiekat kukkivat. Järvi oli alkumatkasta peilityyni ja aurinko lämmitti mukavasti. Airoja ei tarvinnut käyttää, kun eräs kesävieras toi tullessaan sähkömoottorin. Sen kanssa matka oli tasaista ja nautinnollista.










perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hyvää Juhannusta!

Vietimme Juhannusta pyöräillen Bomballe. Söimme siellä hyvän illallisen ja katsoimme juhannuskokkoa. Alkupalaksi otimme sultsinoita munavoilla, pääruoaksi härän ulkofilettä pippurikastikkeella ja jälkiruoaksi otin kuusenkerkkä jäätelöä. Tarjolla oli myös tervajäätelöä, jota mies maistoi. Kaikki oli hyvää, ja täydellä mahalla oli hyvä seurata kokon sytytystä.



Juhannuslounas

Kuten juhannukseen kuuluu niin lounaalla söimme silliä ja uusia perunoita. Silliä en tänä vuonna ennättänyt/viitsinyt itse tehdä. Ne on tällä kertaa ostettu Ikeasta, toinen on tillillä maustettu ja toinen ranskankermassa. Hyviä sillejä olivatkin.

Uusia perunoita tillin ja voin kera, silliä, kermaviilikastiketta (kermaviili paljon tillisilppua ja suolaa), sipulin vartta silputtuna ja varsiselleriä tuorejuustolla täytettynä. Lisäksi oli vielä eilistä siika-lohitahnaa.

Nyt olisi tarkoitus lähteä polkupyörällä Bomballe juhannuksen viettoon. Käymme Bomban ravintolassa syömässä ja lopuksi juhannuskokkoa katselemassa.

Raesärkillä

Juhannuksen kunniaksi lähdimme Raesärkille aamulenkille. Reilun kahden tunnin lenkki tehtiin. Koirat olivat tyytyväisiä kun pääsivät kunnolla juoksemaan. Ihan rauhassa saatiin lenkkeillä. Vain ihan alussa nuotiopaikalla oli muita retkeilijöitä, mutta poluilla ei muita näkynyt.










torstai 23. kesäkuuta 2016

Lohi-siika tahna

Juhannuksen aloittajais ruoaksi valikoitui lohi-siika tahna, salaatti ja ruissipsit.


Lohi-siika tahnassa on grillattua lohta (uunilohi käy yhtä hyvin), savustettua siikaa, kesäsipulin vartta, tilliä, suolaa ja ranskankermaa.

Illan väsynein

Kolmen päivän vapaa edessä. Hyvää ruokaa ja juomaa nautittu, mutta neiti on silti kaikista väsynein. Huomatkaa kännykkä kuonon vieressä, spotifyta kuunnellen uni maistuu.






keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Grillattua broileria


Iltaruokana tänään grillattua broileria, mozzarellajuustoa, tomaattia, oliiveja ja hapankaalia. Tomaatit ja mozzarella maustettu tuoreella basilikalla ja oliiviöljyllä.

Kesän kukkaloistoa

On ollut tämän blogin päivitys vähän huonolla tolalla. Yritän nyt vähän parantaa tapojani. Tänään kuvailin pihan kukkia. Piharemontin takia kukat kukkapenkeissä eivät vielä loista kauneudellaan ja nurmikkokaan ei vielä kunnolla viheriöi, joten nyt vain lähikuvia kukista. Tarkoitus olisi laittaa tänne myös kuvia piharemontin tuloksista, urakka alkaa olla jo loppusuoralla.












maanantai 13. kesäkuuta 2016

Piharemontin tilannekatsaus

Onpas aika taas vierähtänyt, edellisestä postauksesta on jo useampi kuukausi. Kevät ja alkukesä on mennyt pihaa laittaessa. Ruoka puolella en ole paljoa uutta kokeillut, mutta jossain vaiheessa yritän "tormistautua" ja alan etsimään uusia reseptejä.

Kuten tuossa alussa mainitsin niin pihan laitossa on aika kulunut. Suurimman ja raskaimman työn on mieheni naapurin avustuksella tehnyt, mutta nyt homma alkaa olla loppusuoralla. Nyt odotellaan että nurmikko kasvaisi ja maisema muuttuisi vihreäksi. Vielä on kaikenlaista pientä laitettavaa, kuten viimeisiä istutuksia. Mutta niillä ei ole niin kiire, katsellaan ja mietitään mitä kasveja laitettaisiin vielä keskeneräisiin paikkoihin.

Tässä pikku videopätkä aikaansaannoksista.