maanantai 21. joulukuuta 2015

Jouluksi silliä

Laitoin juuri jouluksi sillin jääkaappiin tekeytymään. Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Itse tehty silli lyö kaupan sillit laudalta, mutta koska on raa'asta kalasta kyse niin tähän käytettävän sillin tulee olla suolattu, etikkaa oltava riittävästi ja keittiöhygieniasta on huolehdittava (puhtaat astiat ja kädet), ja silli on säilytettävä jääkaapissa.

  • 4 sillifilettä (käytin Boy suolattua silliä)
  • 2-3 punasipulia
  • 2-3 porkkanaa
  • 1 nippu tilliä (tulisi olla melko paljon)
  • 8-10 kokonaista maustepippuria
  • 10-15 kokonaista valkopippuria
Liemi
  • 1/2 dl etikkaa
  • 1 1/2 dl vettä
  • 2 dl sokeria

  1. Keitä liemi ja anna jäähtyä.
  2. Murskaa pippurit mortelissa ja sekoita liemeen.
  3. Leikkaa sillifileet noin 1,5-2 cm leveiksi "haarukka" paloiksi.
  4. Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi. Leikkaa myös porkkanat ohuiksi siivuiksi. Leikkaa tilli.
  5. Vuorottele silli, sipulirenkaat, porkkanasiivut ja tilli lasipurkkiin. Kaada liemi päälle, liemen tulee peittää sillit.
  6. Laita kansi päälle ja anna olla jääkaapissa noin 3 vuorokautta.


 Kattilassa etikka-sokeriliemi, mausteeksi tulee mauste- ja valkopippuria murskattuna.

 Sillin joukkoon tulee punasipulia, porkkanaa ja tilliä.

Nyt silli saa tekeytyä jääkaapissa kolme vuorokautta. Tärkeää että silli on koko ajan kylmässä.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Ruusukaaligratiini

Minulla on ollut paketti ruusukaalia jääkaapissa jo jonkin aikaa. Nyt piti niistä jotain keksiä ennen kuin menevät pilalla.

2 annosta

250 grammaa ruusukaalia
1 kananmuna
½ dl kermaa
½ dl juustoraastetta, mielellään voimakkaan makuista
½ tl sambal oelek
suolaa ja pippuria
Sulata pakastettu tai keitä tuore ruusukaalia muutaman minuutin ajan ja laita sitten uunivuokaan. Sekoita kananmuna, kerma, juusto ja mausteet ja kaada ruusukaalin päälle. Paista uunissa noin 10 minuuttia 200 asteessa.

Minä laitoin vielä lisämausteeksi paketin paistettua pekonia. Jos pekonia tai kinkkua laittaa joukkoon niin silloin ei tarvitse suolata ollenkaan. Niin ja Sambal Oelekia minulla ei ollut, enkä korvannut sitä millään muulla mausteellakaan.


lauantai 12. joulukuuta 2015

Sosekeitto broilerisuikaleilla ja Smoothie

Tämä ruoka kuulosti korvissani hieman oudolta, idean tähän sain siskoltani. Eli sosekeiton joukkoon sekoitetaan paistettuja broilerinsuikaleita. Outo yhdistelmä, mutta olikin todella hyvää.


 Keittoon tuli valkokaalia, kukkakaalia, parsakaalia, sipulia, voita, keitinvettä,suolaa ja koskenlaskijajuustoa. Broilerinsuikaleet maustoin suolalla, valkosipulijauheella ja inkiväärillä.

 Smoothieen tuli pinaattia, porkkanaa, omenaa, mansikkaa, hieman vettä ja pari ruokalusikallista kreikkalaista jogurttia. Yllättävän hyvää tämäkin.




tiistai 8. joulukuuta 2015

Kaunis muki

Meidän kaapista löytyy lähinnä vain tylsän värisiä mukeja tai muumimukeja. Olen jo jonkin aikaa kaivannut vaihtelua ja kaupoissa kierrellessäni ihailen usein Villeroyn ja Bochin astioita. Nyt Sokoksella käydessäni näin tämän kauniin ruusumukin, ja ostin sen itselleni etukäteis joululahjaksi.

Tästä mukista aamukahvi maistuu paremmalle.


lauantai 5. joulukuuta 2015

Lunta

Nyt talvi yrittää kolmatta kertaa. Lunta tuli eilisen illan ja viime yön aikana 17cm. Alkuillasta lunta alkoi uudestaan satamaan. Lämpöasteita on tosin luvassa, joten ei taida vielä talvi olla täällä vaikka tällä hetkellä talviselta näyttääkin.





Lussekatter

...eli sahramipullia leivoin tänään. Sahramiin opin ruotsinvuosinani. Aluksi vierastin sahramin makua, mutta vuosien saatossa opin siitä tykkäämään.

Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Vähän tein erilailla, sokeria laitoin vähemmän (1,5dl) ja jätin appelsiinin kuoren pois mantelimassasta. Puolesta taikinaa tein perinteisiä sahramipullia ja puolesta mantelimassalla täytettyjä.



 Mantelimassalla täytettyinä. Täytteeseen tuli voita ja mantelimassaa. Mausteeksi voi laittaa vielä appelsiinin raastettua kuorta.

Lussekatter ilman rusinoita. Jokaiseen pullaan kuuluisi kaksi rusinaa, mutta unohdin ostaa. Makuunhan se ei vaikuta, olisi vain kivemman näköinen rusinoiden kanssa.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Talvi tuli, talvi meni

Kaikki lumet ovat sulaneet pois, vain pieniä kinoksia siellä täällä. Lämpötilakin reilusti plussan puolella ja vettäkin on satanut.


Aamupäivä meni kun tyhjensin kompostin, puhdistin tuhkat uunista ja kannoin puita sisään.

Ruoaksi laitoin Chili con Carnea ja jauhelihakastiketta, näitä nyt tämän viikon syön lounaiksi. Lisukkeena muhennosta jossa kukkakaalia, parsakaalia ja valkokaalia. Kuvia näistä ei tullut otettua. Iltaruoaksi paistoin Chorizo nakkeja, lisukkeena kaalimuhennosta ja avokadoa.


maanantai 23. marraskuuta 2015

Tämän viikon lounaat

Eilen illalla olin niin väsynyt etten jaksanut tehdä päivitystä. Kummoisia ruokakuvia minulla ei tällä kertaa ole. Vain kuva ruoista odottamassa uuniin pääsyä.

Tällä viikolla syön töissä uunilohta, currymaustettuja broilerinkoipia (olivat valmiiksi maustettuja) ja broileripihvejä. Lisukkeen valkokaalimuhennosta, keitettyä parsakaalia ja keitettyä ruusukaalia. Lohen kanssa vielä tsatsikia. Ruoat unohtuivat uuniin vähän liian kauaksi aikaa, joten kaikesta tuli vähän kuivaa. Onneksi eivät sentään palaneet.


sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lumitöitä ja koiran sairastelua

Eilisen päivän satoi lunta ja viime yön satoi lunta, yhteensä tuli ainakin 15cm. Eli se tiesi tälle päivälle isompaa lumityöurakkaa, jopa meidän mönkijä alkoi vähän nikottelemaan tuon lumimäärän edessä. Hyvin kuitenkin sain pihan puhtaaksi. Maa lumen alla on vielä lämmin ja märkä, joten vähän saa vielä varoa ettei mönkijä jää kiinni pehmeisiin osuuksiin. Piharempan jäljiltä osa pihaa on vielä mutainen.


                                                       Järvi on vielä sula



Miitu-neiti on tänään vähän sairastellut. Aamulla ei ruoka maistunut ollenkaan, peruutti lautasen luota pois. Aamulenkilläkin oli hyvin vaisu, jopa naapuri kysyi onko sillä kaikki hyvin. Päivällä tuli oksennus ja lähes koko päivän on nukkunut. Tosin lumitöitä tehdessäni koiruus oli ulkona mukana. Vettäkään ei ole juonut, joten keitin sille "lihalientä" eli keitän hieman raakaa lihaa vedessä. Tätä jäähdytettyä keitinvettä Miitu mielellään juo sairaana ollessaan. Tämä on muutenkin hyvä keino koirille jotka ovat huonoja juomaan.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Mönkijä, niin kiehtova kapine

Olin jo päättänyt etten tänään tee lumitöitä vaikka tuota lunta on lisää tullutkin. Mutta kummasti tuo uusi "lelu" veti puoleensa, joten olihan se mönkijä käynnistettävä ja niin piha puhdistui lumesta. Meni jo joutusammin kuin eilen ja jälkikin oli siistimpi.


 Raput ja polku eilen luotu lumesta. Enää ei aika ja voimat tänään uuteen urakkaan riittäneet, eli jää huomiseen.



Miitu apulainen, aina kaikessa mukana (enemmän tai vähemmän avuksi, yleensä vähemmän).

maanantai 16. marraskuuta 2015

Mönkijän ohjaimissa

Tänään on tullut lunta oikein reilusti. Töistä tultua puhdistin portaat ja terassin sekä polun mökille. Illan aikana on satanut niin paljon lisää lunta että olisi aika tehdä lumityöt uudestaan, mutta jääköön se huomiselle.

Tänään uskaltauduin käynnistämään mönkijän ja auraamaan sillä pihan. En ole koskaan aikaisemmin ajanut mönkijällä eikä ennätetty miehen kanssa sitä harjoittelemaan. Joten sain ohjeet skypen kautta, jotka kirjoitin paperille ylös. Käynnistäminen on sen verran monimutkainen tapahtuma, että se joka on mönkijän keksinyt täytyy olla mies. Huh huh.

No, joka tapauksessa, ilta oli jo pimeä ja minulla paperilappu ja taskulampu (jotta näen lukea) kädessä. Kohta kohdalta käyn ohjetta läpi ja saan kun saankin mönkijän käyntiin. Saan myös vaihteen päälle ja sitten sitä mentiinkin.

 Nyt ei tarvitse kolan kanssa hikoilla lumitöiden parissa. Ei se tämänkään kanssa kädenkäänteessä käynyt, mutta huomattavasti vähemmällä energialla, hiellä ja ärräpäillä selvisin (lumikolaan verrattuna).

 Tärkeät apuvälineet mönkijän käynnistämisessä.

 Ei aivan puhtoinen piha, mutta aika hyvä ensikertalaiselle.

Tämän terassin puhdistin töistä tultua. Muutamaa tuntia myöhemmin tämän näköistä. Ja koko ajan tulee lisää.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tulevan viikon ruoat

Lähes minuutilleen kolme tuntia vietin aikaa ruoanlaiton parissa. Nyt on kuitenkin koko viikoksi ruoat valmiina. Ei tarvitse koko viikkona miettiä mitä sitä söisi. Tosin melko lihapainotteisia nämä tämän viikon ruoat, joten ensi viikolla voisi olla kalaruokien vuoro.


Jauhelihaa oli kilon verran, joten tein jauhelihapihvejä ja jauhelihakastiketta.

 Lämmitin uunin tänään kunnolla, niin sain nyhtökanaa uuniin hautumaan.

                                             Lisukkeeksi keräkaalimuhennosta.

Munakas med rester

Perjantaista broileriruokaa söin myös eilen, sitä jäi vielä pieni annos jonka tänään lisäsin lounasmunakkaan täytteeksi.



Jälkiruoaksi tein blenderissä porkkana-appelsiinismoothien. Hyvää.

Inkivääribroileri

Tämän ruoan tein perjantai-iltana, ei vain silloin tullut laitettua sitä tänne. Tämän tyyppisiä ruokia tehdään usein, inkivääri on meidän suosikki mauste.

 Tähän tuli sipulia voissa kuullotettuna, broileria, inkivääriä, suolaa ja ranskankermaa. Nopea tehdä ja taatusti hyvää.


lauantai 14. marraskuuta 2015

Treeniapua

Miitu-neitistä on moneksi. Vaikka personal traineriksi. Lantionnosto ja 12 kiloa terrieriä painona.