Tänään oli oikein surkea sää, satoi sekä lunta että räntää ja tuuli oli kova. Pitkään vetkuttelin lenkille lähtöä, mutta lopulta kuuden paikkeilla sitten lähdettiin ulos. Olin ajatellut noin puolen tunnin lenkkiä tietä pitkin, mutta koiruudet olivat asiasta aivan eri mieltä. Heti lenkin alussa hävisivät metsään ilmeisesti jäniksen jälkiä seuraten. Aikani niitä etsin ja huutelin mutta kumpaakaan ei näkynyt eikä kuulunut.
Lopulta menin kotia hakemaan lumikengät. Koirien jälkiä oli helppo seurata kun uutta lunta oli tullut. Miitu olikin mennyt kotia monen mutkan kautta, mutta Oskun jäljet johtivat vaaraa ylöspäin. Koska alkoi jo vähitellen hämärtymään niin otin kotoa otsalampun varalta mukaan, ja lähdin Miitun kanssa takaisin metsään Oskua etsimään. Kyllähän sekin aina lopulta kotia tulee, mutta tappijalkaisena ei pääse montuista ylös, jos sattuu tippumaan vaikka isompaan kiven koloon. Muutama vuosi sitten näin pääsi käymään.
Seurasin Oskun jälkiä metsässä, oli juoksennellut ristiin rastiin. Mitä ilmeisimmin luuli jahtaavansa jänistä, vaikka jälkiä ei näkynyt. Lopulta näytti siltä että jäljet menevät kotia kohti, ja kotioveltahan tuo koiruus lopulta löytyi. Ilkesi vielä haukkua minulle vihaisena kun en ollut heti ovea aukaisemassa kun kotiutui.
Tähän reissuun meillä meni kaksi tuntia. Tuli hieman suunniteltua pidempi iltalenkki. Positiivista tässä on että sekä koirat että emäntä saivat kunnolla liikuntaa.
maanantai 30. maaliskuuta 2015
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Matkärlek
Minulla ruokainspiraatio on täysin hukassa. Eilen keitin sosekeittoa, jota söin myös tänään. Kauppareissullakaan mukaan ei tarttunut juuri mitään. Huomiseksi töihin otan joko loimulohisalaattia tai jauhelihakastiketta pakkasesta.
Seuraamani blogin Kostdoktorn sivuilta huomasin että Ruotsissa on ilmestynyt uusi ruokalehti nimeltä Matkärlek. Tein siitä tilauksen, jos siitä saisin uutta pontta ruoanlaittoon. Tässä lehdessä on vähähiilihydraattisia ruokaohjeita, ilman sokeria, lisäaineita ja gluteeinia.
Tämän kummempaa en ole tänä viikonloppuna syönyt. Paitsi sitä loimulohisalaattia, loimulohta olisi vielä kaksi pakettia jääkaapissa. Onneksi se on niin hyvää ettei ole vielä alkanut tökkimään.

perjantai 27. maaliskuuta 2015
Perjantai iltapäivä
Olin tänään kotona jo kahdelta. Heti kotiuduttani lähdin koirien kanssa lumikenkäilemään, puolitoista tuntia kierreltiin metsässä. Sää oli erinomainen, vaikka välillä tuulikin kovasti. Lähipäivinä on luvassa vesisateita, joten tänään oli ehkä viimeinen mahdollisuus lumikenkäilyyn.
Yritin kuvata tuulen aiheuttamia lumipyörteitä, mutta en onnistunut niitä kuvaan vangitsemaan.
Viimeksi Lidlissä käydessäni ostin useita pakkauksia loimulohta, joten loimulohisalaattia on lähipäivinä ruokalistalla.
Yritin kuvata tuulen aiheuttamia lumipyörteitä, mutta en onnistunut niitä kuvaan vangitsemaan.
Lenkin jälkeen tein espressokeittimellä lattea. Siitä tuli herkkua, aivan kuin kahvilassa.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
"Kirsikankukkia"
Pitkän aurinkoisen ja lämpimän jakson jälkeen talvi yritti uutta tulemista. Parin päivän aikana tuli 12 cm lunta. Suojalumi teki puihin "kukkia", jotka toivat mieleen kirsikkapuun kukat.
Kirsikkapuun kukinta Tokiossa Uenon puistossa kaksi vuotta sitten.
Kirsikkapuun kukinta Tokiossa Uenon puistossa kaksi vuotta sitten.
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Uusi eteinen
Vihdoinkin meillä on eteinen. Yhdeksän vuotta ollaan täällä asuttu ja nyt se on valmis. Vielä kun opittaisiin käyttämään sitä, kuljetaan yhä tuvan ovesta vanhasta muistista. Koiratkaan eivät ole ymmärtäneet uutta ovea.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Muutaman vuoden lämmityspuut
Nyt alkaa puuvarasto olla melko täynnä polttopuita kuivumassa. Reilun viikon homma siinä oli. Appiukko oli miestä auttamassa, ja anoppikin vietti osan talvilomastaan meillä ahertaen puuhommissa. Itse en näihin puuhommiin ennättänyt, kun päivät menee töissä.
Ulkoilua
Hankiaiset sen kun jatkuvat, kestää hyvin jopa juoksemista. Käytiin aamulla puolentoista tunnin metsälenkki koiruuksien kanssa, hyvin on uni koirille maistunut lenkin jälkeen (etenkin Oskulle).
Tällainen hauska veitsen muotoinen jääpuikko löytyi yhdestä kiven kolosta.
Miitu neiti pysytteli melko hyvin meidän läheisyydessä lenkin ajan. Jos katosi johonkin niin tuli kutsuttaessa. Osku meni pääasiassa omia polkujaan, joten sitä en saanut tälläkertaa kuvattua.
Tällainen hauska veitsen muotoinen jääpuikko löytyi yhdestä kiven kolosta.
Hirvien suolakivi
Miitu neiti pysytteli melko hyvin meidän läheisyydessä lenkin ajan. Jos katosi johonkin niin tuli kutsuttaessa. Osku meni pääasiassa omia polkujaan, joten sitä en saanut tälläkertaa kuvattua.
Espressokeitin
Tällaisen hienon espressokeittimen saimme lahjaksi. Ei ole aivan uusi, mutta hyvin vähällä käytöllä ollut.
Eilen Joensuun reissulla ostimme Sokokselta Iiittalan Ego espresso kuppeja (tarjouksesta). Tarjottimen ja kahvipurkin olemme aiemmin saaneet lahjaksi miehen kaverilta.
Ensimmäiset Espressot kotioloissa. Keitin on helppo käyttää ja teki hyvä creman kahvin pinnalle, kahvista tuli hyvää.

Lauantai-illan turska ja yrttien uusi "talo"
Tämä päivä meni Joensuussa ostoksilla kiertäessä. Aluksi tarkoituksena oli käydä Areenan markkinoilla, mutta sinne asti ei ennätetty. Kotiin palattuamme oli aika tehdä iltaruoka, ja sen jälkeen olinkin niin väsynyt etten jaksanut/muistanut tehdä päivitystä. Joten tässä eilisillan ruoka.
Illallisena voissa paistettua turskaa, vain suolaa mausteena. Lisäksi katkarapuseosta (katkarapuja, punasipulia, smetanaa ja suolaa), mätiä, salaattia ja avokadoa. Hyvää oli. Turskafileitä löytyi Lidlistä.
Meidän ikkunoista vetää sen verran paljon että yrtit ei oikein viihdy. Claes Olsonilta löydettiin tällainen minikasvihuone, katsotaan viihtyvätkö yrtit tässä uudessa asumuksessaan paremmin. Basilika on sen verran korkea ettei mahtunut tähän mini taloon.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Lchf moussaka
Iltaruoaksi teimme tänään moussakaa. Resepti on Annika Dahlqvistin ja Airamin keittokirjasta. Nyt kello alkaa olla niin paljon etten jaksa reseptiä tällä kertaa tähän kirjoittamaan. Niin hyvää tästä tuli että toisenkin kerran tehdään, yritän sitten ottaa enemmän kuvia ja kirjoittaa reseptin tänne. Se löytyy ruotsinkielisenä täältä, samalla tulee ruotsia harjoiteltua.
Ulkoilukuvia
Eilen unohtui laittaa ulkoilukuvia tänne katsottavaksi. Samalla tulee tämän aamuisia lenkkeilykuvia. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja pakkasta oli pari astetta.
Lauantai aamun kuvia. Hankiainen on niin kova että kävely onnistuu hyvin hangella, joten jätettiin lumikengät kotia.
Sunnuntai aamun kuvia. Käveltiin aluksi rantaa pitkin jäällä. Ulapalle en uskaltaudu kävelemään vaikka jää kestävää onkin. Metsän kautta tultiin kotia, siellä koirat pääsivät juoksentelemaan.

perjantai 13. maaliskuuta 2015
Perjantai kolmastoista
Päivä on mennyt ilman mitään onnettomuuksia ja ikävyyksiä, vaikka onkin perjantai ja kolmastoista. Aamiaisen jälkeen käytiin koirien kanssa tunnin lumikenkäkävelyllä. Hankiainen oli niin hyvä että hanki olisi kestänyt kävelläkin, mutta lumikengillä kävely on rankempaa ja näinollen parempaa treeniä.
Aamulenkin jälkeen kävimme Lidlissä ja Citymarketissa ostoksilla. Lidlistä saa sellaisia herkkuja mitä muissa kaupoissa ei ole, esim. erilaisia salamimakkaroita.
Tällainen tapas tyyppinen kokoelma löytyi Lidlistä (Deluxe).
Iltaruoaksi teimme kukkakaaliriisiä, broilerifile ja eilistä tomaattiyrtti kastiketta. Salaatin sijasta söimme tapaksia.
Appiukko täyttää tänään vuosia, joten paistoin täytekakkua varten pohjan. Tein perussokerikakku pohjan, johon tuli 4 kananmunaa, 1,5dl sokeria, 1dl perunajauhoja, 1dl vehnäjauhoja ja 1tl leivinjauhetta.
Kakkuun laitoin täytteeksi vadelmahilloa ja kerman ja mascarponen sekoitusta. Samaa tuli kakun päälle ja koristeeksi säilöttyjä persikoita. Rahkaa en käyttänyt vaikka sitä kuvassa onkin.
Kakun ulkönäkö ei ole kovin mairitteleva, mutta hyvää oli.

torstai 12. maaliskuuta 2015
Torstain lounas
Ilta alkaa jo hämärtymään ja olen aloittelemassa iltaruoan tekoa. Tänään saamme osso bucoa. Tuoreet yrtit ja sitruunan unohdimme eilen ostaa, joten mies lähti käymään kaupassa. Tarvikkeita odotellessani tein siemennäkkäri taikinan ja kaksi pellillistä on nyt uunissa kypsymässä. Toisen päälle ripottelin valkosipulijauhetta (idean sain appiukoltani).
Lounaaksi söimme paistettua kesäkurpitsaa ja jauhelihakastiketta. Jälkiruoaksi mustikkapiirakkaa, josta ei nyt ikävä kyllä ole valokuvaa. Tehtiin se helpomman kautta eli kaupan valmispohjasta. Melko imelä siitä tuli, mutta ihan hyvää. Täytteenä mustikan lisäksi smetanaa ja rahkaa. Seuraavan kerran kokeilen tehdä täytteen ilman sokeria, uskon että siitä tulee ihan hyvää.
Appiukko teki oman lounaansa, pikapizza. Pohjana on rieska. Täytteenä mm. salamia, maapähkinävoita, inkivääriä, tomaattia, juustoa ja nakkeja.
Väsynyt Miitu-neiti

Aurinkoa!
En edes muista milloin aurinko olisi näin kirkkaasti paistanut. Alkuviikosta ilmeisesti oli aurinkoista, mutta töissä ollessa ei sääolosuhteita juuri ennätä noteeraamaan. Tänään ja huomenna minulla on töistä ylimääräistä vapaata, ja ensimmäisen vapaapäiväni aloitimme kahden tunnin lumikenkälenkillä (siis aamiaisen jälkeen). Tässä kuvasatoa.
Lämmin sää on saanut vaaran päältä lumen sulamaan, paljasta maata on jo sen verran paljon että lumikenkäkävely ei enää kaikkialla onnistu. Varjoisimmilla paikoilla lunta vielä riittää, paikoitellen hyvinkin paljon.
Tälle avohakkuualueelle on talven aikana tuuli kinostanut niin paljon lunta, että maa ei vielä pilkistä. Hankiainen oli niin kova ettei lumikengistä jäänyt hyvin hennot jäljet.
Osku on jo vanha poika, kahdestoista vuosi on jo meneillään. Silti Oskussa riittää virtaa kuin nuoressa koirassa. Kahden tunnin ajan lähes tauotonta juoksemista ja nuuskuttelua. Yöllä oli pakkasta -8 ja sen jäljiltä oli hyvä hankiainen, koirien oli hyvä juoksennella. Miitulla oli niin kova vauhti päällä ettei malttanut jäädä kuvattavaksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)