Kotiin oli enää muutama kilometri matkaa kun rankka raekuuro alkoi. Rakeet eivät olleet suuren suuria, mutta sitäkin suuremmalla voimalla tulivat alas. Välillä kuulosti siltä että tulisivat auton katon ja tuulilasin läpi. Autoon ei tarkastelun jälkeen näyttänyt tulleen naarmuakaan.
Myös kesäkurpitsoiden lehdet saivat osansa raekuurosta. Kaikki lehdet ovat täynnä reikiä.
maanantai 31. elokuuta 2015
Alkuviikon ateriat
Eilen minulla oli ruoanlaittopäivä. Koiruuksille tein valmiit annokset pakkaseen kolmeksi viikkoa eteenpäin. Itselleni valmistin alkuviikon (kolmeksi päivää) lounaat töihin ja iltaruoat. Töiden jälkeen olen niin nälkäinen, että jääkaapissa on oltava valmis ruoka. Muuten sorrun voileipiin ja jogurttiin.
Paistoin satsin lohipihvejä ja jauhelihakastiketta. Lisukkeena molemmille kukkakaali- ja parsakaalimuhennosta.

sunnuntai 30. elokuuta 2015
Aamiainen
Tänään aamupalalla maistoin omatekoista granolaa.
Persikkaa, Valion kreikkalaista jogurttia ja granolaa. Herkullista, ja täyttävää. Ehdottomasti vaivan arvoista.

lauantai 29. elokuuta 2015
Granola inkiväärillä ja lakritsalla maustettuna
Välillä kaipaan aamiaiseksi jogurttia ja mysliä. Valmiit myslit ja murot ovat vain niin sokerisia etten niitä mielelläni syö. Jokin aika sitten löysin lesscarbs blogista hyvältä vaikuttavia granola ohjeita. Tänään kokeilin ensimmäistä, inkiväärillä ja lakritsajauheella maustettua.
1 kananmunan valkuainen
120gr manteleita
70gr kookoshiutaleita (n.1,5dl)
70gr mantelijauhoja (n.1,5dl)
20gr seesaminsiemeniä
50gr normaalisuolaista voita
2-3tl lakritsijauhetta
2-3tl jauhettua/kuivattua inkivääriä
hyppysellinen suolaa
Uunin lämpötila 150 astetta.
Mantelit hakataan veitsellä pienemmiksi, muut kuivat aineet sekoitetaan hyvin keskenään. Minun keittiövaaka ei ole kovin tarkka, joten kuivia aineksia taisi tulla hieman liikaa.
Aluksi vispataan yksi kanamunanvalkuainen "kuplivaksi", ei kovaksi vaahdoksi. Siihen lisätään kuivat ainekset hyvin sekoittaen, sen jälkeen lisätään voi nyppien joukkoon.
Levitetään pellille leivinpaperin päälle palasina. Paistetaan uunissa noin 15-20 minuuttia. Granolaa tulee sekoittaa muutaman 3-5 minuutin välein, koska se palaa helposti. Ei kannata unohtaa uuniin.
Säilytetään suljetussa purkissa jääkaapissa. Granolassa on rasvaa, joten säilyy parhaiten viileässä.

perjantai 28. elokuuta 2015
Sataa sataa ropisee
Pariin viikkoon ei ole vettä satanut, aurinkoakin piisasi. Tänään aamulenkin saimme vielä tehdä kuivin jaloin, mutta jossakin vaiheessa aamua alkoi satamaan. Ja yhä sataa, ja mitä ilmeisimmin koko yön sataa.
Vesimittarikin alkoi täyttyä. Vesisade alkoi aamulla seitsemän jälkeen, joten 12-13 tunnin aikana vettä on tullut kokonaiset 49mm.

sunnuntai 23. elokuuta 2015
Lihapullat mozzarella juustolla
Idean tähän ohjeeseen löysin kostdoktorn sivulta. En tosin tehnyt lihapullia ihan ohjeen mukaan, jätin mm. sipulin ja sinapin pois.
Maustoin jauhelihan (400grammaa) suolalla, pippurilla ja tuoreella basilikalla, lisäksi siihen tuli yksi kananmuna.
Lihapullia taikainasta tuli 8 kappaletta. Jokaisen pullan sisään tuli pieni pala mozzrella juustoa.
Lihapullat pyöritetään kädessä niin että juusto jää lihapullan sisään.
Paistetaan voissa ja oliiviöljyssä.
Lisukkeeksi paistoin oliiviöljyssä kesäkurpitsaa punasipulia ja tomaattia.

lauantai 22. elokuuta 2015
Keittoa ja salaattia
Nyt kun kesästä vihdoinkin saa nauttia, niin ruoanlaittopuoli on jäänyt kakkossijalle. Paljon ollaan oltu ulkona, joten keittiössä vietetty aika on jäänyt vähemmälle. Jotakin on välillä kuitenkin syötävä, mielellään jotain nopeasti valmistuvaa.
Vanha suosikki, sosekeitto. Tällä kertaa lisäsin siihen runsaasti persiljaa. Antaa mukavan maun keittoon.
Lämminsavulohisalaatti. En ole salaattien suuri ystävä. Jääkaapissa ei ollut juuri muuta kuin salaattitarvikkeita, joten oli tyydyttävä salaattiin iltaruoaksi.
Paahdetut pinjasiemenet piristävät salaattia kummasti. Myös kurpitsansiemenet paahdettuina ovat todella hyviä.
Amppelitomaattikin alkaa antaa pientä satoa. Parin päivän päästä pääsen maistamaan omia tomaatteja.
Basilika viihtyy nyt hyvin kasvihuoneessa. Alkukesän oli kovin kitukasvuinen, lämmin sää on antanut uutta kasvuvoimaa.

sunnuntai 16. elokuuta 2015
Broileria ja kesäkurpitsaa
Illalla tein broilerista ja kesäkurpitsasta töihin lounasta. Siihen tuli 400grammaa broileria, yksi kesäkurpitsa, inkivääriä, valkosipulia, suolaa ja kookoskermaa reilu loraus. Vähän väritön ruoka, mutta hyvää. Inkivääri sopii hyvin broileriruokien mausteeksi.
Kesäpäivä
Lämmintä varjossa +20, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Onkohan ensimmäinen päivä tänä kesänä kun taivaalla ei ole pilviä. Ei ainakaan muistu mieleen näin kaunista päivää tänä kesänä olleen.
Kesäkurpitsoja kasvaa koko ajan lisää. Päivittäin vähintään yksi uusi on valmiina, eilen sain kerätä kolme.
Monien mustaviinimarjapensaisiin ei tänä kesänä tulee marjaa. Meidän pensaissa on ihan kohtalaisesti. Ovat vieläpä hyviä ja makeita.
Meidän huonosti hoidetulta mansikkamaalta tulee vielä jonkin verran marjaa. Tänään kerätyt ovat erityisen hyviä, makeita ja aidon mansikan makuisia. Aurinko tekee hyvää.

lauantai 15. elokuuta 2015
Kesäkurpitsaa kermassa ja Chorizoa
Jatketaan kesäkurpitsalinjalla. Vaikka olen syönyt sitä lähes päivittäin muutaman viikon ajan niin en ole siihen vielä kyllästynyt. Oma kasvattama on maultaan huomattavasti maukkaampaa kuin kaupasta ostetut.
Chorizo raakamakkara on ehkä paras makkara mitä olen syönyt. Lisukkeena kesäkurpitsaa kermassa. Paistoin kesäkurpitsakuutiot (1 pieni kesäkurpitsa) voissa, lisäsin joukkoon pienen lorauksen kermaa ja pari teelusikallista smetanaa, mausteeksi suolaa. Herkkua.

Kesäkurpitsasta
Tässä on näköjään vierähtänyt pari viikkoa edellisestä postauksesta. Ruokaa olen toki laittanut, ja kuviakin ottanut. Illat ja viikonloput ovat vain olleet niin kiireisiä että blogin päivitys on jäänyt kakkossijalle. Nyt näyttäisi siltä että elämä hieman rauhoittuu.
Minun kolmesta kesäkurpitsan taimesta on tullut runsaasti satoa. Lähes joka ateriassa on ollut kesäkurpitsaa viime viikkojen ajan.
Kesäkurpitsapasta ja kastike lämminsavulohesta. Lohikastikkeeseen tuli lämminsavulohta, sipulia, hieman kermaa ja ranskankermaa. Mausteeksi suolaa, riippuen lohen suolaisuudesta. Lisukkeena kesäkurpitsapastaa. Juustohöylällä höylätään kesäkurpitsasta pitkiä liuskoja, jotka veitsellä leikataan kapeammiksi suikaleiksi. Paistetaan pari minuuttia voissa paistinpannulla.
Sosekeitto, jossa kesäkurpitsaa, kukkakaalia, philadelfiajuustoa ja voita. Mausteeksi suolaa.
Marjastaminen, marjojen puhdistus ja pakastaminen ovat vieneet paljon aikaa ja energiaa. Onneksi marjoja on pakkasessa nyt riittävästi ja voin käyttää vapaa-aikani muuhun. Mustikoita pakastin vain sankollisen. Ovat tänä vuonna niin huonolaatuisia, eivätkä erityisen hyviä. Omasta maasta mansikoita tuli lähinnä syöntimarjoiksi. Talven varalle ostin kaksi laatikkoa Lieksalaisia Meriläisen tilan mansikoita.

lauantai 1. elokuuta 2015
Päivän satoa
Aamupäivällä kävin koiruuksien kanssa kosken suunnalla mustikassa, samalla katsastimme tuleeko vattuja. Huonolta näyttää marjojen suhteen, vaikka hyvä marjavuosi pitäisi olla. Vattuja ei näyttäisi tulevan juuri ollenkaan, ja mustikat ovat huonolaatuisia. Mustikkaa tosin on melko hyvin, mutta sateiden takia joukossa on paljon huonoja marjoja. Huomenna käyn katsastamassa vaaran päältä olisiko siellä paremman laatuisia.
Vaikka vettä on satanut lähes koko päivän niin siitä huolimatta mansikoita oli kypsynyt kulhollisen verran. Lisäksi yksi kesäkurpitsa oli valmis, basilikakin viihtyy kasvihuoneessa ja amppelitomaatista löytyi yksi kypsä kirsikkatomaatti.
Jälleen ruoaksi lehtipihvirulla, tällä kertaa naudan lihaa (täytteenä philadelfiajuustoa, inkivääriä ja jalapenoa). Lisukkeena kermassa haudutettua kesäkurpitsaa ja valkokaalia. Takuuvarmasti herkullista.

Lisäksi varsiselleriä ja philadelfiajuustoa.
Pikaruokaa
Takana kiireinen työviikko. Eilen illalla en jaksanut miettiä ruoanlaittoa, joten laitoin "pikaruokaa".
Italialaista salamia, oliiveja (Lidlistä, nämä on parhaita), tomaattia, varsiselleriä Philadelfia juustolla täytettynä ja basilikaa sekä oliiviöljyä.
Ollaan koiruuksien kanssa lähdössä metsään mustikoita keräämään. Siksi söinkin isomman aamiaisen että jaksan koko aamupäivän metsässä. Mansikoiden kanssa Valion kreikkalainen jogurtti on ehdottomasti parasta. Kermainen, pehmeä ja suussa sulava. Suosittelen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)