sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Tulinen jauhelihakeitto

Edellisessä postauksessani mainitsemani sivusto Under vårt tak on aivan huippu. Tänään tein jauhelihakeiton heidän ohjeen mukaan, ja siitä tuli todella hyvää. Hieman jännitin että tykkäisinkö siitä, kun kookos ei ole suurimpia suosikkejani (vaikka sitä ajoittain käytänkin). Täältä löytyy alkuperäinen ohje.  Hivenen maustoin eri tavalla, meidän kahverista kun ei kaikkia mausteita löydy ja pippurin koin turhaksi kun laitoin Chiliä aika paljon.

Keittoon tulee

400-500 gr jauhelihaa
125 gr pekonia
1 sipuli
2 porkkaanaa (raastettuna)
700 gr murskattuja tomaatteja (laitoin 2 purkkia)
5 dl kookosmaitoa
2-3 valkosipulin kynttä
Chiliä oman maun mukaan
Cayennepippuria
Kourallinen persiljaa
Kourallinen basilikaa
Suolaa

Kuullota sipuli ja porkkanaraaste kookos- tai oliiviöljyssä. Lisää pekoni paloina, sekä jauheliha. Paista kunnes jauheliha on kypsää. Lisää kookosmaito, tomaattimurska ja mausteet sekä persilja- ja basilikasilppu. Anna kiehahtaa. Maista ja mausta tarvittaessa lisää.




lauantai 19. maaliskuuta 2016

Paleosämpylät

Löysin uuden ruotsalaisen sivuston nimeltä Under vårt tak. Sivusto käsittelee Paleo ruokavaliota, ja sieltä löytyi paljon mielenkiintoisia reseptejä. Ensimmäisenä kokeilin sämpylöitä. Niistä tulikin yllättävän hyviä.

Paleosämylät

3dl mantelijauhoja
0,5dl auringonkukansiemeniä
0,5dl pellavan siemeniä
2 kananmunaa
0,5-1dl kookosmaitoa
hieman suolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kananmunat ja kookosmaito yhteen, ja lisää seos kuivien ainesten joukkoon. Sekoita taikinaksi. Taikinasta tulisi tulla "tahmaista", ei liian kompaktia.
Voitele muffinsipellin 12:sta vuoasta 6 kookos- tai oliiviöljyllä. Jaa taikina näihin kuuteen voideltuun vuokaan. Tasoita vielä veteen kastellulla lusikalla. Päälle voi vielä ripottaa esim. seesaminsiemeniä. 
Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia.




Talven eka hankiainen

Tänään jätin lumikengät kotia, ja lähdimme aamulenkille pitkin hankia. Mukava kävellä kovalla hangella. Ei tarvitse tarpoa upottavassa lumessa ja voi mennä ihan minne huvittaa. Koiratkin nauttivat.









Kaalilaatikko

Kaalilaatikko on yksi lempiruokiani, ja näin talviaikaan kun leivinuuni lämpiää joka päivä, niin on helppo laittaa laatikko uuniin kypsymään.

Tämän kaalilaatikon ohje löytyy täältä. Tosin en laittanut siirappia, kun en pidä makeista ruoista.

Kaalilaatikko ei ole kovin täyttävää ruokaa, joten lisäksi söin puolikkaan avokadon raejuuston kera. Ja tietenkin kaalilaatikon kanssa kuuluu olla paljon puolukoita, ilman sokeria.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Sunnuntai kuvina

Kevät alkaa olla täällä. Aurinko lämmitti niin, että lyhythihaisessa paidassa olisi lumikenkäilessä pärjännyt. Pitkän ja pimeän talven jälkeen sain aimo annoksen aurinkoa ja D-vitamiinia.



















Miitu neitin lumileikit

Kaksi tuntia lumikenkäilyä takana. Miitu neitille tuli kuuma ja oli jäähdyttelyn aika.


Näissä maisemissa lumikenkäillään


lauantai 12. maaliskuuta 2016

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Appelsiini-manteli jäätelö

Tänään kokeilimme uutta jäätelö makua.

Appelsiini-manteli jäätelö

1,5 dl appelsiinimehua  (2 appelsiinin mehu)
0,5 dl sokeria (vähän vajaan puoli desiä laitoin)
2,5 dl punaista maitoa
1 kananmuna
n. 30 gr manteleita

Kiehauta appelsiinimehu ja sokeri niin että sokeri sulaa. Anna jäähtyä. Vatkaa kananmuna, jossa ripaus sokeria, vaahdoksi. Sekoita muut ainekset paitsi manteli keskenään.

Kaada seos jäätelökoneeseen. Noin 20 minuutin kuluttua lisää hakatut mantelit joukkoon.


Päiväkahvit. Eilistä limejäätelöä ja juuri valmistunutta appelsiini-manteli jäätelöä.

Jäätelökone

Jäätelökoneen hankinta on ollut jo jonkin aikaa mielessä. Hieman on vain askarruttanut että tuleeko sitä käytettyä enää alkuhuuman jälkeen, kuten monien laitteiden kanssa tahtoo käydä. Itse jäähdyttävät koneet kun eivät ihan halvimmasta päästä ole. Käykö siinä niin että kallis kone jää käyttämättä jonkin kaapin perimmäiseen nurkkaan.

Nyt se on kuitenkin hankittu. Ja minkälaisella tuurilla. Meillä on tapana (erityisesti miehelläni) katsastaa kauppojen poistomyynti hyllyt aika tarkkaan. Eilen Sokoksen poistomyynti nurkkauksen perimmäisestä nurkasta alimmalta hyllyltä löytyi DeLonghin jäähdyttävä jäätelökone. Alkuperäinen hinta oli 299 euroa ja nyt sen hinnaksi oli laitettu 60 euroa! Pakkohan se oli ostaa. Ja heti illalla tietenkin tehtiin ensimmäinen jäätelö.


Tässä ensimmäinen jäätelö pyörimässä. Siitä tuli aivan mahtavan hyvää. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Hieman muutin ohjetta. Esim. sokeria laitoin vähemmän ja koska kermaa ei ollut jääkaapissa kuin tuo 2dl, niin laitoin sitten maitoa enemmän.

Limejäätelö

Vajaa 1 dl sokeria
1/2 dl vettä
4 dl punaista maitoa
2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
1 limetin raastettu kuori
2 limetin puristettu mehu
Kiehauta sokeri ja vesi niin, että sokeri on sulanut. Jäähdytä. Sekoita maito, kerma, vaniljasokeri ja suola. Lisää joukkoon kylmä sokeriliemi.
Mausta limetillä. Laita jäätelökoneeseen tai astiaan pakkaseen (muista sekoitella).