tiistai 9. kesäkuuta 2015

Metsäpuutarha

Meidän talon sivulla ja takana on kauniita kivikoita, joiden joukkoon sopisi alppiruusut ja atsaleat. Samalla tähän ympäristöön kehittyisi metsäpuutarha, joka on ollut ajatuksissa jo joitakin vuosia. Tänään olikin työlistalla penkkien perustaminen.

 Näin alkajaisiksi näiden kivien ympärille on tarkoitus istuttaa muutama atsalea, ja taakse yksi alppiruusu. Suunnitelmissa on alppiruusu Helsingin yliopisto, puistoatsalea Adalmina ja kevätatsalea rhododendron x fraseri. Huomenna käymme ostamassa taimet , toivottavasti niitä on vielä tarjolla.


Kiviä löytyy meidän tontilta ihan riittämiin. Tehtiin kivistä reunat. Vuorattiin pohja reilulla kerroksella  sanomalehteä, päälle ruoho- ja oksasilppua. Alppiruusumultaa ja vielä oksasilppua katteeksi.

Kiveseinän sisäpuolelle laitoimme vielä turveharkoista seinämän. Pitää mullan paikoillaan ja uskoisin että antaa talvella lisäsuojaa juurille.Tarkoitus olisi vielä kolot täyttää turpeella, sen jälkeen valelemme turpeen ja kivet sammalen ja oluen sekoituksella. Näin sammal kasvaa nopeasti kivien ja turpeen päälleä. Piimä olisi myös hyvä tähän asiaan, mutta kun meidän koiraneiti Miitu käy syömässä/nuolemassa piimät. Samalla saattaa kasvitkin saada kyytiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti