sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Kasvispihvit ja munakat

Tein jo aamulla kasvispihviseoksen valmiiksi jääkaappiin. Siitä oli sitten helppo tehdä lounas kun sen aika oli, pihvien lisäksi paistoin munakkaan.

Raastoin kaksi kesäkurpitsaa ja neljä porkkanaa raastimen karkealla puolella, laitoin sekaan myös lehtikaalia silputtuna.

 Raastetta tuli melko paljon, joten sekoitin siihen kolme kananmunaa, 3 rkl chian siemeniä, 2dl juustoraastetta (puolet parmesan juustoa, puolet kermajuustoa), vajaan teelusikallisen suolaa ja mausteeksi cayennepippuria. Aikaisemmin olen käyttänyt psylliumjauhetta, mutta en oikein pidä sen konsistenssista. Pihveistä tulee jotenkin geelimäisiä. Chian siemenet sopivat näihin pihveisin paremmin.

Pannulle voita ja oliiviöljyä. Seosta laitetaan kuumalle pannulle ruokalusikalla kekoja, keot taputellaan lusikalla litteämmiksi.

 Pihvit käännetään varovasti lastalla ruokalusikalla avustaen.

 Munakkaan joukkoon laitoin lehtikaalia, kun sitä vielä pakkasessa on.

 Munakkaan sisään laitoin rankankermaa hieman makua antamaan.

                                            Tällainen lounas tänään. Hyvin maistui.

2 kommenttia:

  1. ja terveellinen, tatit olisi varmaan myös sopineet siihen mukaan, minä olen kuivattanut tatteja ne on erittäin hyviä kuivattavia, siinä leivinuunin päällä olisi mainio kuivuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivinuunia ei olla vielä lämmitetty, takan antama lämpö on vielä riittänyt.

      Poista