sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Mujejärvellä

Tänään kierrettin Mujejärvellä Kukonlammenkierros. Se on vain kolmisen kilometriä pitkä ja helppokulkuinen, muutama jyrkempi nousu tosin matkalla on.  Kierros tulisi kiertää vastapäivään, mutta tällä kertaa päätimme kiertää sen myötäpäivään koska loppumatkasta on pitkospuita suon yli. Jos ne olisivat olleet veden peitossa niin ylittäminen olisi ollut hankalaa, ja olisi pitänyt kääntyä takaisin.


                  Suolla oli yllättävän vähän vettä ja pitkospuilla kävely onnistui hyvin.




 Kierron puolessa välissä on Kukonlammen laavu jossa on kiva pitää taukoa. Yleensä sytytetään nuotio ja paistetaan makkaraa.  Tällä kertaa jätettiin makkaranpaisto väliin. Lämmikkeeksi mukana oli vihreää teetä ja syötäväksi eilistä appelsiinirahkaa.






 Maisemat ovat vaihtelevia. Välillä on soita, särkkiä ja synkkää metsää. Mujejärvellä liikkuu ilmeisesti melko paljon susia. Yhtään sutta ei nähty eikä myökään jälkiä (onneksi).

Tästä kohtaa alkaa Kukonlammen kierto. Samasta kohtaa lähtee myös Tetrijärven kierto. Tetrijärven kierto on jo sen verran pitkä että siihen on hyvä varata koko päivä. Näin talviaikaan päivä on niin lyhyt ettei valoisa aika riitä tähän pidempään reittiin. Etenkin jos pitää makkaranpaisto tauon niin hämärä ennättää laskeutua.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Budjettipihvi

On lauantai-ilta ja mieli teki pippuripihviä. Paikallisella lihatiskillä ei ollut valmiita tarjolla, oli vain valmiiksi pakattuja. Joskus ollaan niitä kokeiltu ja eivät oikein olleet hyviä, hintakin melkoisen korkea.

Sen sijaan huomattiin -30% lapulla merkattuja naudan sisäpaistipihvejä. Hintakin oli vain murto-osa mitä pippuripihvi olisi maksanut.

 Nuijittiin pihvit lihanuijalla jotta olisi hieman mureampi. Mausteeksi suolaa ja mustapippuria. Syödessä pihviveitsi olisi ollut tarpeen. Liha oli hieman sitkeähköä. Ihan hyvän makuista tosin.


                                             Jälkiruoaksi appelsiinirahkaa.

Siivouspäivä

Heräsin tänään jo seitsemältä. Olo oli yllättävän virkeä joten heti aamiaisen jälkeen aloitin siivoamisen.

 Siivoamisen aloitin Oskun kampaamisella, siivoaminen on lähes turhaa jos ei ensin harjaa koiria. Tässä tämänkertainen saalis. Aika paljon pienestä koirasta.

 Kaikki koirien petipaikat ovat ulkona tuulettumassa. Osku meni yläkertaan imuria karkuun. Laitoin tuvan sohvan tyynyt pöydälle. Siitä Miitu löysi pehmeän petipaikan.

                        Oikeastaan koirilla ei ole asiaa pöydälle, mutta tällä kertaa annoin olla.

                             Ensimmäinen joulukoriste. Ostettu Metsäkartanon putiikista.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Neitin kauneudenhoitopäivä

Tänään Miitu neiti kävi kampaajalla, samalla reissulla tehtiin manikyyri ja pedikyyri.

                                          Karvainen koira

                                          Nyppimisen jälkeen

                                         Vastaleikatut kynnet

                            Osku on ahkera koira. Tässä puhdistaa mattoa ruoantähteistä.

                       Tänään syötiin pikaruokaa eli leikkeleitä, hiilloslohta ja salaattia.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Paistettuja silakoita

Tänään iltaruoaksi oli tarjolla paistettuja silakoita.

 Silakkafileet pyöräytetään kananmunassa. Sen jälkeen jauhoseoksessa johon tulee ruisjauhoa, suolaa, mustapippuria ja valkosipulijauhetta. Paista kuumalla pannulla voissa.

Lisukkeena salaattia ja kukkakaalimuussia. Kukkakaalimuussiin tulee keitettyä kukkakaalia, maitoa, voita ja suolaa. Kastikkeessa kermaviiliä, punasipulia ja venäläistä suolakurkkua.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Broileria kukkakaaliriisin kera

Töistä tullessani mieheni oli puuhailemassa meille iltaruokaa.

 Tänään oli tarjolla broileria. Siinä oli parsakaalia, sipulia, inkivääriä, valkosipulia, soijakastiketta ja kookoskermaa. Lisukkeena riisin sijasta kukkakaaliriisiä.

Jälkiruoaksi sain mansikoita sekä kermavaahtoa sekoitettuna mascarponeen.

Päivän kuvat koirista

                                                           Miitu neiti

                           Turjake. Ylihuomenna olisi neitillä karvan nyppiminen edessä.

                            Osku poju odottaa että jotain tippuisi tiskipöydältä.

 Kaunis koira. Eilen kävelyllä tuli vanha mies vastaan. Miitun ohi käveli mitään sanomatta. Oskun kohdalla pysähtyi ja sanoi "on sinulla kaunis koira.

                                                 Koiruuksien iltanahistelu.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Viikon ruokakatsaus

Viikko on mennyt nopeasti ja töissäkin meni välillä ylitöiksi, ja näinollen blogin päivitys on jäänyt tekemättä. Kuvia olen kuitenkin muistanut ottaa ruoka annoksista pitkin viikkoa.

Maissilastuja, paistettuja kanasuikaleita, kermaviiliä juustoraastetta ja salaattia

                                         Possun luuton kyljys, kukkakaalisalaatti ja salaattia.

 Broileria punasipulin, maapähkinävoin ja ranskankerman kanssa, coleslow salaattia ja salaattia.

 Pakkasessa oli tarjouksesta saatua kuhafilettä. Vietimme torstai-iltaa mökillä saunoen. Samalla laitoimme siellä iltaruokaa.

 Eli voissa paistettua kuhaa, mausteena suolaa, lisukkeena kukkakaalisalaattia ja salaattia.

                                                            Mökkitunnelmaa

 Lauantaina oli äitin 70 vuotis syntymäpäivät. Jokainen toi tarjoiltavia mukanaan. Me teimme lohisalaatin.

                                           Kotitekoisia keksejä.

   Kiian taidonnäytteenä synttärikakku. Korissa Anun leipomia maailman parhaita karjalanpiirakoita.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Metsäkartanon Vadelmahuoneisto

Tässä vielä kuvia Vadelma huoneistosta. Kokoa sillä on noin 54 neliötä plus parvi. Kylpyhuoneesta ja saunasta unohdin ottaa kuvia. Kylpyhuone oli melko tilava, siellä oli myös pyykkikone. Sauna oli puulämmitteinen, hyvät löylyt siellä sai.

                                           Olohuone parvelta kuvattuna.

Keittiöstä löytyy kahvinkeitin, vedenkeitin, mikroaaltouuni ja tiskikone. Myös astiasto ja ruokailuvälineet. Ruoanlaittoon näytti löytyvän kaikki tarvittava.

Olohuonetta

Alakerran makuuhuone

                                          Parvella neljä petipaikkaa, jokaiselle omat komerot.

                                         Parvelta löytyy myös vessa.

Kuvapläjäys Metsäkartanolta

Aamupäivällä satoi lunta melko sankasti joten en ottanut lenkille kameraa mukaan. Kävelimme luonto- ja eräpolkua, kiva ja helppokulkuinen reitti. Pituutta ehkä nelisen kilometriä, mutta meillä meni siihen lähes kaksi tuntia. Reitin varrella oli kylttejä joissa oli kerrottu eri eläimistä ja eri metsätyypeistä. Kävelimme rauhalliseen tahtiin ja pysähdyimme lukemaa infokylttejä. Lenkiltä palattuamme lumisade oli laantunut ja pääsin ottamaan muutamia kuvia.

Tässä kuvia Metsäkartanon alueelta.


 Rannassa on grillikatos/laavu jossa voi halutessaan grillailla tai vaikka keittää nuotiokahvit. Jos haluaa olla varma että pääsee grillaamaan niin se kannattaa varata itselleen, etenkin jos on paljon muita matkailijoita.
 Näkyvät grillikatoksesta järvelle päin.



 Autoille on hyvät paikoitustilat, myös lämmitystolppia on riittävästi.

                                         Iso rantasauna

 Pieni rantasauna häämöttää puiden välistä. Sijaitsee hiekkarannan toisessa päässä.


                                          Ranta

                                          Polku rannalle ja isolle rantasaunalle.

Näkymät Vadelma huoneiston terassilta.