lauantai 1. marraskuuta 2014

Viikon ruokakatsaus

Minulla on melko kiireinen ja raskas työviikko takana. Onneksi mies on kotona ja hoitaa siivoukset, koirat ja ruoanlaiton. Tässä muutamia kuvia tämän viikon ruoista. Joka päivä en muistanut ottaa kameraa esille.

 Näistä tulee höyste broilerille. Kuullota pähkinärouhe öljyssä, lisää sipuli ja inkivääri. Kuullota hetki. Lisää broileripalat ja kaada päälle keitettyä vettä (kanalientä oikeastaan, mutta meillä ei ollut kanaliemikuutioita tai muitakaan liemikuutioita) sen verran että lihat lähes peittyy. Keitä kunnes broileri on kypsää. Mausta suolalla ja pippurilla.
 Pähkinä-inkivääri ja sipulihöystettyä broileria kukkakaaliriisin ja salaatin kera. Herkullista, mutta vähärasvaista.
 Herkkulautanen a la Lidl.  Lidlistä saa erittäin hyviä salamimakkaroita, prociuttoja ja mozzarella juustoa. Päälle vielä oliiviöljyä ja tuoretta basilikaa.

Lohi on usein kovin edullista, ja se näkyy myös meidän ruokapöydässä. Jopa niin usein että välillä voisi pitää pienen tauon. Tässä uunissa paahdetun sipulin ja parsakaalin kanssa, sekä salaattia. Kastikkeena "tzatziki". Koska meillä ei ollut turkkilaista/kreikkalaista jogurttia niin tein sen kermaviilin ja smetanan sekoitukseen. Laitoin kermaviiliä ja smetanaa kumpaakin noin desi, 2 murkattua valkosipulin kynttä, n.5cm pala kurkkua raastettuna ja suolaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti