sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Makkarastroganoff

Makkarastroganoff on helppo ja herkullinen ruoka. Sitä oli tänään iltaruokana ja loput otan huomenna lounaaksi töihin.

 Vatajan grillimakkara käy pataruokiin. Grillattuja ei ollut niin hyvä, vähän kuivahko. Se on lisäaineeton, eikä sisällä muutakaan ylimääräistä kuten viljoja tai soijaa.

Kuullota sipuli voissa. Pilko kaksi makkaraa ja lisää ne pannulle, paista kunnes ovat ruskistuneet. Lisää 1-2 rkl tomaattipyrettä, n 1dl kermaa ja n. 1dl ranskankermaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Kiehauta. Laitoin pataan myös muutaman kirsikkatomaatin pilkottuna.

Tarjoa esim. keitetyn kukka- ja parsakaalin kanssa, tuore pinaatti käy myös hyvin. Peruna ja riisikin käy jos sellaisia syö.

Lehteä hakemassa

Aamuisen lenkin jälkeen aloin siivoamaan ja pesemään pyykkiä, joten missasin päivän aurinkoisimman hetken.

                                              Huomatkaa kuunsirppi taivaalla.

                              Kello on puoli kaksi ja aurinko on jo painumassa yöpuulle.

Pakkasta, aurinkoa ja kukon askeleita

Vihdoinkin aurinko näyttäytyi. Pakkasta on n. -20 ja aamulenkille otin kameran mukaan. Olen hieman seuraillut ilmatieteenlaitoksen sivuilta miten nopeasti päivä alkaa pitenemään. Jos muistatte niin viime maanantain postauksessa mietiskelin miten pitkä sen kukon askel nyt on. Auringon pesäpäivien jälkeen päivä kun alkaa pitenemään kukon askeleen verran. Siis näin olen kuullut sanottavan.

Tutkimustyöni tuloksena olen tullut siihen tulokseen että kukonaskel on yhden minuutin pituinen. Aurinko nousi tänään samaan aikaan kuin maanantaina, mutta laskee kuusi minuuttia myöhemmin. Tiistai oli samanpituinen kuin maanantai, mutta keskiviikkona ja torstaina päivä piteni minuutilla, perjantaina kaksi minuuttia ja lauantaina minuutin. Eli keskimäärin päivä on pidentynyt minuutin päivä vauhtia. Kohti kevättä ollaan menossa!

 Sieltä aurinko jo alkaa taivaanrannalla pilkistämään. Kello on 10 aamupäivällä.



 Aurinko valaisee jo metsää, ei enää niin hämärää ja sinistä.

                                               Aurinko kokonaan näkyvissä klo 10.30!

Päivän lehti ei ollut vielä tullut kun olimme aamulenkillä. Täytyy nyt lähteä lehden hakuun ja samalla ottaa kuvia kun aurinko on korkeammalla.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Possua ja pinaattia

Joulun pyhien jälkeen paikallisen ruokakaupan lihahyllyt olivat vajavaiset. Jäljellä oli lähinnä karjalanpaisti lihoja ja erilaisia valmiiksi marinoituja lihoja. Koska mielelläni itse maustan lihani niin minun osalta valmiiksi marinoidut lihat saavat jäädä kauppaan. Onnekseni löysin porsaan fileepihvi paketin. Siitä sain itselleni hyvän illallisen.

 Hieroin pihviin oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Annoin maustua huoneenlämmössä tunnin verran, sitten paistoin voissa kuumalla pannulla. Lisukkeena parsa- ja kukkakaalia keitettynä. Lisäksi pinaattimuhennosta, johon tulee pinaattia, valkosipulia, suolaa ja ranskankermaa.

Parin päivän ajan on ollut lauhempaa ja pilvistä. Nyt illan aikana on alkanut pakastumaan ja pilvet ovat väistyneet. Yritin valokuvata kuunsirppiä. Se ei ollutkaan ihan helppoa. Meidän kamera ei ole siihen tarkoitettu tai sitten en osaa sitä käyttää. Kymmenstä kuvasta tämä oli ainoa josta näkee että kuunsirpistä on kyse. Muissa kuvissa oli epäämääräisiä valoilmiöitä ja valomöykkyjä.

perjantai 26. joulukuuta 2014

Iltapala

Illalla ei ollut oikein nälkä, joten ruokaa ei tehnyt mieli. Niinpä söin vain pari palaa siemennäkkäriä, lohitahnaa ja guacamolea sekä kupin vihreää teetä. Guacamoleni ei varmaankaan ole ihan oikeaoppisesti tehty. Laitan siihen vain avokadoa, suolaa ja valkosipulia.


Savulohitahna

Sain siskoltani Outilta hyvän ja yksinkertaisen lohitahnan ohjeen. Se käy hyvin siemennäkkärin päälle (edellinen postaus). Voin kuvitella että se kävisi myös aamupalaksi keitettyjen kananmunien kanssa. Netistä löytyy kaikenlaisia ohjeita, mutta koska suosin yksinkertaisia ruokaohjeita niin tämä Outin ohje sopii minulle.

Lämminsavulohta
Tuorejuustoa, esim. ruohosipuli
Ranskankermaa
Sitruunamehua
Pippuri
Tilliä (minulla ei ollut tilliä, ja hyvää oli ilmankin)

Määriä en osaa antaa. Riippuen paljon kalaa tulee niin sen mukaan muita aineksia.





Siemennäkkileipä

Erinomainen vaihtoehto kaupan gluteenittomille leiville. Tämä on luontaisesti gluteenitonta ja herkullista, uskallan jopa väittää että on parempaa kuin ruisleipä. Eikä ole vaikea tehdä. Löysin tämän ohjeen Lifezone blogista. Netistä löytyy paljon eri variaatioita lchf näkkäreistä, mutta tämä vaikutti mielestäni yksinkertaisimmalta tehdä.

 Taikinaan tarvitaan (tulee kaksi pellillistä):
4 dl auringonkukan siemeniä
1 dl pellavansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
3 rkl Psylliumjauhetta (Fiberhusk)
5 dl vettä
1 tl suolaa

 En muista mistä olen ostanut Fiberhusk paketin, ehkä jostain luontaistuotekaupasta. Jos Fiberhuskia ei löydy niin Psyllium on samaa tavaraa (löytyy ruokakaupoista). Purkki tosin on pieni ja ei pitkälle riitä.

 Sekoita siemenet ja Fiberhusk/Psyllium, lisää vesi. Sekoita kunnes seos alkaa olla melko kiinteä. Anna turvota kymmenisen minuuttia.

 Tästä ohjeesta riittää kahteen pellilliseen, eli jaa taikina kahtia.

 Levitä taikina pellille ruokalusikalla tai kauhalla. Taikina paksunee koko ajan, joten kannattaa olla nopeahko. Paista uunissa keskitasolla 160 asteessa n. 1h 15min. Omani teen leivinuunissa ja uuni taitaa usein olla huomattavasti kuumempi.

 Kun leipä alkaa olla kiinteä, mutta yhä pehmeä, niin otan sen ulos uunista ja leikkaan veitsellä viivat joista kuiva leipä on helppo murtaa paloiksi. Samalla irrotan leivän paistinlastan avulla leivinpaperista. Jos sitä ei tee niin leivinpaperi voi olla hankala saada irti kuivasta leivästä (kerran kävi niin ja leivästä tuli mysliä. On muuten hyvää myslinäkin). Sitten takaisin uuniin.

 Leivän ja leivinpaperin väliin jää helposti kosteutta joka ei tahdo kuivua pois. Joten lopuksi teen vielä niin että murran leivän paloiksi ja laitan uuniritilän päälle ja uuniin vielä hetkeksi kunnes on kunnolla kuiva.

Tässä valmis näkkileipä. Säilytä kuivassa ja ilmavassa paikassa, esim. paperipussi on hyvä. Itse säilytän pellillä leivinuunin päällä ja laitan talouspaperia suojaksi.


torstai 25. joulukuuta 2014

Vaihtoehtoinen joululautanen

Tänään tein ruoanlaitosta helppoa. Siivu kinkkua, pari keitettyä kananmunaa, katkarapuja, majoneesia, avokadoa ja keitettyä parsakaalia. Katkaravut maistuivat hyviltä pitkästä aikaa.

 Päivällä nauttimani ruoka oli niin täyttävä ettei illalla oikein nälättänyt. Otinkin vain kupin vihreää teetä ja siemennäkkileipää lohitahnan kanssa.

Aloitin lukemaan Liza Marklundin kirjaa Lycliga gatan. Sain sen mieheltäni pari kuukautta sitten. Siitä onkin aikaa kun olen ennättänyt kirjaa lukemaan.

Kahvihetki

Jos juon päivällä kahvia niin en useinkaan viitsi käyttää kahvinkeitintä yhden kupillisen takia. Tällöin pelastuksena on pikakahvi.

 Paras pikakahvi, Nescafé kulta. Aamukahvini teen espressosta. Siis ihan tavallisella kahvinkeittimellä itsejauhetuista espresso kahvinpavuista, espressokeitintä meillä ei ole. Lidlistä saa hyviä kahvinpapuja.

Viimeiset jouluherkut, tuomisia Joensuusta. Piparkkut ovat Kiian leipomia ja koristelemia. Kupillinen kuumaa Nescafèta juomaksi.

Kadonnutta aurinkoa metsästämässä

Ilmatieteen laitoksen mukaan aurinko nousi tänään klo 9.49. Lähdin koirien kanssa lenkille kamera kaulassa, jos vaikka auringon tänään näkisi. Eilenhän oli pilvetöntä, joten aurinko oli muutaman tunnin näkyvillä. Mutta juuri silloin ajoimme Joensuuhun ja kamerakaan ei ollut mukana.

Pakkasta on tänään -18. Eiliseen napakampaan -24 pakkaseen verrattuna tuntui kohtuullisemmalta. Koirienkin oli helpompi kävellä. Eilen hyppivät kolmella jalalla, yksi jalka vuorotellen ylhäällä. Tänään kestivät hyvin tunnin lenkin. Vain Miitu muutamia kertoja nosteli jalkojaan, Oskulla on kestävämmät tassut. Takit niillä oli toki päällä pakkaselta suojaamassa. Tällä kertaa säälin koiria enkä pakottanut niitä poseeraamaan kameralle, vaan annoin niitten juosta rauhassa. Joten tässä pelkästään maisemakuvia. Kuvia otettaessa aurinko oli jo noussut, mutta tämän valoisampaa ei vielä ollut. Taivas on pilvinen, joten auringonnousu jäi kuvaamatta.






Metsän laidalla on pieni mökki, siinä on joskus postimies asunut. Ei montaakaan neliötä asuinpinta-alaa. Jos joskus töihin lähtö tai aikainen herätys aamulla tuntuu vaikealta, niin lue tämä tarina.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!

                                                      God Jul till alla!

Käytiin  Sailan kanssa Joensuussa äitin luona syömässä joululounas. Joulueineitä olivat nauttimassa myös iskä, Emma ja Kiia. Syötiin perinteistä jouluruokaa eli lanttu-, porkkana-, ja perunalaatikkoa, kinkkua, graavilohta, karjalan piirakoita ja munavoita. Lisäksi tarjolla oli mukanani viemää savulohitahnaa (Sailan tekemää Outin ohjeella) ja siemennäkkileipää. Jälkiruoaksi oli kahvia, joulutorttuja, Kiian tekemään Rocky Road suklaata ja pipareita.

Ikävä kyllä unohdin ottaa kameran mukaani joten ruoista ei ole kuvia. Eilen illalla tekemästäni siemennäkkäristä unohdin myös ottaa kuvia. Kunhan seuraavan kerran teen sitä niin yritän muistaa kameran ja laitan myös ohjeen tänne. Se on vähähiilihydraattinen ja gluteeniton, eli sopii erinomaisesti keliakikoille.



Koirat saivat jäädä kotiin, vaikka joulu onkin. Olivat ikionnellisia kun tulin kotia. Ruokaa olivat tietenkin heti vailla. Sen jälkeen oli iltanahistelun aika.

maanantai 22. joulukuuta 2014

Ja taas pizzaa

Näin talvisin lämmitämme leivinuunin päivittäin. Kun huomasin että jääkaapissa ei ollutkaan mitään valmista ruokaa, niin päätinpä tehdä pizzan kun tomaattikastiketta oli vielä jäljellä.  Lchf-pizza on nopea tehdä ja se on hyvää, ja siitä riittää vielä huomiseksi töihinkin lounasta.

 Pizza odottaa uuniin pääsyä. Tällä kertaa laitoin täytteeksi myös kirsikkatomaattisiivuja.

 Lisukkeena pizzasalaattia. En tiedä mitä oikeaan pizzasalaattiin tulee. Omaan versiooni laitan  keitettyä valkokaalia, oliiviöljyä, valkoviinietikkaa (tai omenaviinietikka), suolaa ja mustapippuria.

                                           Koiruuksien iltanahistelu.

Talvipäivän seisaus

Tänään on vuoden lyhin päivä. Ilmatieteen laitoksen mukaan aurinko nousi täällä tänään klo 9.49 ja laski klo 14.15. Ajatella, nyt aletaan pikkuhiljaa menemään kohti kevättä ja kesää.

Sanotaan että talvipäivänseisauksen jälkeen aurinko on  kolme päivää "pesässä" ja sitten päivä alkaa vähitellen pitenemään "kukon askeleen" verran (paljonko tuo kukon askel on minuuteissa niin sitä en tiedä, mutta ilmeisesti hyvin vähän). Sellaistakin sanotaan että jos pesäpäivien aikana aurinko paistaa edes vähän niin tulee hyvä kesä.

Muuta säähän liittyvää tänään: lunta n 25cm, pakasta aamulla töihin lähtiessä oli -7 ja kotiin palatessa iltapäivällä -11.


 Pakkaspäivän kunniaksi Osku sai talvitakin päällensä ensimmäisen kerran tänä talvena. Huomatkaa hieno turkiskaulus (tekoturkista). Osku itse ei tykkää takistaan ollenkaan. Takin nähdessään lähtee karkuun.

Miitulla on vähän tylsempi takki. Miitukaan ei takkiaan rakasta, mutta sietää sitä paremmin kuin Osku. Kunhan pakkaspäiviä on ollut pidempään ja koirat vähän karaistuneet, niin takkeja ei enää tarvita kuin kovimmilla pakkasilla.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kermakaali

Kuten tavallista niin ruoaksi olin ajatellut laittaa lohta. Salaatti lohen kanssa ei oikein kiehtonut, joten päätin tehdä kermassa haudutettua kaalia. Se olikin todella hyvää.


 Suikaloi valkokaali ja paista voissa. Lisää suolaa, pippuria ja kermaa. Anna poreilla pannulla kunnes kaali on kypsää ja enimmät nesteet ovat kiehuneet pois.

                                                         Herkullista.

 Päivällä lounaaksi tein parsakaalin varsista sosekeiton (kukinnot käytin koirien ruokaan). Varret paloitellaan pieneksi paloiksi ja keitetään kypsiksi. Sitten ne soseutetaan pienessä määrässä keitinvettä. Joukkoon lisätään nokare voita, kermaa ja suolaa.

                                          Jälkiruoaksi tein appelsiini-porkkana smoothien.

 Myös koirat saavat osansa vihanneksista.  Näitten vihannesten lisäksi laitoin mustaviinimarjoja soseutettuna noin desin verran.

Koirien vihannekset haudutan leivinuunissa kypsiksi. Sitten soseutan vihannekset soseeksi. Soseen annostelen valmiiksi annoksiksi pakkaseen.