Täällä on itsenäisyyspäivä mennyt räntäsateen merkeissä. Aamupäivällä kävin koiruuksien kanssa puolentoista tunnin lenkin metsässä, aika märkiä oltiin kun palailtiin kotiin. Muuten päivä on mennyt lueskellessa ja uunia lämmitellessä.
Torstaina minulla oli Joensuussa koulutus. Samalla reissulla käväisin Lidlissä ostamassa herkkuja. Lähinnä sieltä tulee ostettua salamia, fetajuustoa, pähkinöitä ja espresso kahvia. Tällä kertaa ostin myös loimulohta, josta tein tänään salaattia. Aika tyyristähän loimulohi on, mutta hyvää.
Tästä 250 gramman palasta syön kolme kertaa.
Ruokavalioni näyttää muuttuneen melkoisen kasvispitoiseksi. Perunaa, riiisiä ja pastaa kun syödään vain harvoin niin oikein muuta lisuketta kuin salaatit ja kasvikset lihan ja kalan kanssa on vaikea keksiä.
Tämänpäiväisessä salaatissa on loimulohta, kaksi keitettyä kananmunaa, keitettyä parsakaalia, salaattia, tomaattia, kurkkua, oliiveja, fetajuustoa ja mausteeksi tuoretta basilikaa. Kuuman parsakaalin ja kananmunan päälle laitan vielä nokareen voita antamaan makua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti