perjantai 22. toukokuuta 2015

Lehtipihvirullat

Mies kotiutui tänään ja illalliseksi piti loihtia jotain vähän parempaa. Vaikea oli keksiä jotain hyvää, mutta lopulta eilen illalla lamppu syttyi ja päädyin valmistamaan seuraavanlaisen illallisen. Inspiraatiota sain 56kiloa blogista

Alkupalaksi tomaatti-mozzarella salaatti, oliiviöljyä ja tuoretta basilikaa.

 Pääruoaksi laitoin täytetyt lehtipihvit. Täytteeksi laitoin Philadelfiajuustoa, jalapenoa ja rucolasalaattia. Hieman suolaa ja pippuria

Pihvit rullataan rullalle, hieman suolaa ja pippuria päälle. Paistetaan voissa kuumalla pannulla. Jätin kuumalle pannulle folion alle ennen tarjoilua että varmasti ovat kypsyneet.

 Lisukkeena paistettua tankoparsaa. Parsan puinen alaosa leikataan pois. Paistetaan oliiviöljyssä 2-3 minuuttia. Valmiin parsan päälle hieman oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa. Päälle parmesanlastuja (unohdin laittaa, täytyy käyttää johonkin muuhun ruokaan huomenna.)



 Jälkiruokana balsamiviinietikassa marinoituja mansikoita, mausteena basilikaa. Etikka kypsyttää mansikoita, joten ei kannata antaa marinoitua liian kauan. Marinoin puolitoista tuntia, ja osa mansikoita alkoivat olla hieman mössöisiä.

 Mansikat tarjoilin kerman ja ranskankerman sekoituksella. Herkkua.


                                   Tuliaisina Belgialaista Godiva suklaata.

1 kommentti:

  1. Kylläpä on hyvän näköinen kuvasarja, ja varmaan myös herkullista😄

    VastaaPoista