torstai 1. tammikuuta 2015

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!

Niin se vuosi taas vaihtui. Siitä on jo 15 vuotta kun siirryttiin 2000-luvulle. Silloin odotettiin jännityksellä mitä kaikkea tapahtuisikaan. Ainakin tietokoneiden piti seota ihan täysin, mutta mitään erityisempää ei sitten tainut tapahtuakaan.

Täällä maalla uusi vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä. Kotona olin koiruuksien kanssa. Illalla laitoin ruoaksi porsaan pihvin lisukkeineen.

 Keitettyä kukka- ja parsakaalia, päälle nokare voita antamaan hyvää makua. Lisäksi tein myös herkkusieni-punasipulimuhennosta. Herkkusienet paistetaan voissa, lisätään sipuli ja paistetaan hetki. Sitten lisätään suolaa, pippuria, valkosipulia/valkosipulijauhetta, loraus kermaa ja noin 1-2 rkl ranskankermaa.

Toisen pihveistä söin tänään. Lisukkeena hieman kukka- ja parsakaalia, sekä kermassa haudutettua valkokaalia. Se on äärimmäisen helppo tehdä. Paista valkokaalisuikaleet voissa, lisää suolaa ja pippuria. Loraus kermaa ja 1-2 ruokalusikallista ranskankermaa. Anna kypsyä miedolla lämmöllä hetken aikaa. Taivaallisen hyvää.

3 kommenttia:

  1. Huomenna on ostettava erilaisia kaaleja,nam.

    VastaaPoista
  2. Hyvää Uutta Vuotta, kävin serkun luona, ja vein sitä tekemääni Siemen-näkkäriä , kaikki pitivät siitä, oli hyvä lisuke sipulikeitolle.Minä maustoin sitä näkkäriä valkosipuli jauholla, siinä oli myöskin kurpitsan siemeniä, käytin sidos aineena finax:in Psyllium jauhoa, jota myydään City-marketissa, oli selvästi halvempaa kuin fiberhusk, en tiedä onko tämä muuten samaa ainetta.

    VastaaPoista
  3. Kiva että tykkäsivät. Psyllium jauhe on mielestäni sama kuin fiberhusk. Täytyy joskus kokeilla valkosipulijauheella maustaen, kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista